Team Siilinjärvi - Siilinjärven Hiihtoseuran edustusjoukkue
Siilinjärven Hiihtoseuran edustusjoukkue valtakunnallisesti televisioitavassa maastohiihdon Suomen Cupissa, mikä on saavuttanut urheiluyleisön suosion kunkin tapahtumaviikonlopun katsotuimpina urheilulähetyksinä viime vuosina. Joukkue edistää nuorten urheilijoiden kehitystä heidän henkilökohtaisella kilpaurallaan ja samalla toimii myös esikuvana seuran nuorisohiihtäjille. Ensimmäisellä täysimääräisellä kaudella 2013-14 joukkueen sijoitus kokonaiscupissa oli 7., toisella kaudella 2014-15 joukkueen sijoitus oli 10. ja kolmannella kaudella 15. Neljännellä kaudella 2016-17 joukkueen sijoitus oli toistaiseksi paras palkintosija 6. ja parisprintissa naiskaksikko Johanna Ukkola ja Päivi Roivainen saavuttivat pronssia Keuruulta. Viidennellä kaudella 2017-18 joukkueen sijoitus parani jälleen sijalle neljä ja parhaimpana sijoituksena Vöyrin Suomen Cup viestin voitto. Kuundennella kaudella joukkue ylsi edelleen tasaisella suorituksella 10 parhaan joukkoon loppusijoituksena viesticupissa 8.sija ja henkilökohtaisella puolella erityisesti Päivi Roivainen saavutti hiihtouransa parhaat henkilökohtaiset saavutukset ennen sivuun siirtymistä joukkueen kokoonpanosta. Kausi 2019-20 päättyi kesken koronan myötä, mutta joukkueen sijoitus viesticupissa 11. Kausi 2020-21 jatkui koronarajoituksilla, mutta kaikki osakilpailut päästiin hiihtämään ja naisten sijoitus viesticupissa hienosti 8. parhaimpina yksittäsinä sijoituksina Vantaan 3 x 5km ja Pyhäjärven parisprintin 6.sijat. Henkilökohtaisessa kokonaiscupissa Johanna sijoittui 10. parhaimpina yksittäsinä sijoituksina Vantaan 5 kilometrin ja Ristijärven 10 kilometrin 7.sijat, mikä oli selkeästi parempaa kuin edellisinä vuosina. Eevakaisa Loukusa kokonaiscupissa sijalla 33. ja Senni Vuolle 50. Vuosien varrella seuran nuorista miehistä kasvanut Arsi Ruuskanen ylsi yleisessa sarjassa Ristijärven 15 kilometrillä 12. sijalle ja Rukan 20 kilometrillä 14. sijalle, mikä riitti kokonaiscupissa sijalle 36.
Keväällä 2021 seuran kärkihiihtäjät Johanna Ukkola ja Arsi Ruuskanen saivat houkuttelevia viestipaikkoja muista seuroista, mistä syystä Team Siilinjärven toiminta laitettiin toistaiseksi tauolle ja lähdetään kasvattamaan uutta sukupolvea seuran nuorisosta.